fbpx

admin

Kaksi polkua luokanopettajan opintoihin

Liisa-Maija Minun polkuni luokanopettajaopintoihin sai alkunsa lukiosta. Haaveammattini ovat vaihdelleet eläinlääkäristä rekkakuskiin ja poliisiin. Eli urapolkuni ei ole todellakaan ollut selvä heti alkujaan. Kuitenkin, kun mietin lapsuuttani, muistan itseni opettamassa eskari kirjastani asioita pikkuveljelleni. Eli haave opettajasta on kuitenkin kulkenut mukana pidempään, mutta hitusen piilossa. Lukiossa aloin haaveilemaan liikunnanopettajan ammatista. Tämä kumpusi urheilutaustastani sekä ihanista […]

Kaksi polkua luokanopettajan opintoihin Read More »

Alanvaihdosta, oman polun etsimisestä ja psykologian opiskelusta

OPISKELUTAUSTANI Opiskelen psykologiaa Jyväskylän yliopistossa ensimmäistä vuotta. Yliopisto-opintoni aloitin puolestaan jo vuonna 2017 liikunnan yhteiskuntatieteiden alalla. Takana oli kolmivuotinen lukio ja pääsykokeisiin valmistautumisen tuomana palkintona koulupaikka kilpaillulta alalta. Tuntui, että olin tehnyt hyvän valinnan alan suhteen: pidinhän urheilusta ja koin myös tietynlaisen akateemisuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeinä asioina. Minkäänlaista varmuuden tunnetta ei kuitenkaan missään nimessä

Alanvaihdosta, oman polun etsimisestä ja psykologian opiskelusta Read More »

Ulkomailla opiskelu – haaste täynnä mahdollisuuksia

Syksy kolkuttaa ovella ja huikean Suomessa vietetyn kesän jälkeen on taas aika lähteä. Lääketieteen opinnot Ruotsissa jatkuvat ja kotimaahan jäävät niin puoliso, perhe kuin ystävätkin. Kuten aiempinakin vuosina, myös nyt tuntemukset ovat ristiriitaiset – toisaalta sitä odottaa innoissaan kouluun pääsyä ja kaiken uuden ja mielenkiintoisen oppimista, mutta toisaalta ei millään haluaisi joutua eroon läheisistään ja

Ulkomailla opiskelu – haaste täynnä mahdollisuuksia Read More »

Huolestuttavat tutkimustulokset puhuvat puolestaan: opiskelijoita on kuunneltava NYT!

Keväällä 2021 tuli vuosi kuluneeksi siitä, kun myös Suomessa koronapandemia pakotti yhteiskunnan sulkeutumaan. Kaikki muuttui käytännössä hetkessä eikä asiaan oltu varauduttu sen enempää. Uuteen normaaliin oli vain sopeuduttava. Tällöin myös korkeakouluopiskelijat joutuivat siirtymään luentosaleilta etäopiskelun maailmaan. Kun tuo ensimmäinen vuosi uudenlaisessa arjessa oli vierähtänyt, alkoivat hälytyskellot soida jo hyvin voimakkaasti: korona oli vaikuttanut hyvin monen

Huolestuttavat tutkimustulokset puhuvat puolestaan: opiskelijoita on kuunneltava NYT! Read More »

Opiskelijan asuminen, opiskelija-asunnot ja sähkösopimukset

Kysely paljastaa – lähes puolet nuorista ei kilpailuta sähkösopimustaan

Kesä on tunnetusti sitä aikaa, kun moni nuori vastaanottaa uuden opiskelupaikan. Monelle tämä tarkoittaa samalla omilleen muuttoa, sillä tuleva opiskelupaikka saattaa sijaita täysin toisella paikkakunnalla. Asuntomarkkinat käyvät kuumina, kun samoista kohteista kilpaillaan peräti kymmenien opiskelijoiden kesken. Joissain tapauksissa vuokranantaja tai taloyhtiö huolehtii asunnon sähkösopimuksesta, mikä on usein tilanne opiskelija-asuntojen kohdalla. Mikäli näin ei ole, on

Kysely paljastaa – lähes puolet nuorista ei kilpailuta sähkösopimustaan Read More »

Antropologian opinnoista yrittäjäksi

Antropologian opinnoista yrittäjäksi Antropologia tutkii ihmistä kulttuurisena olentona. Kaikki ihmislajille ja ihmisten kulttuureille ominaiset piirteet ovat sellaisia asioita, joista antropologi voi olla kiinnostunut.  Antropologia on Suomessa sen verran vähän tunnettu ala, että ainakin minusta tuntui siltä, ettei kukaan ollut kiinnostunut antropologista – ei ainakaan työllistääkseen tämän.  Kerron seuraavaksi oman tarinani siitä, miten monen mutkan jälkeen

Antropologian opinnoista yrittäjäksi Read More »

Matkani fysioterapiaopintoihin

Matkani fysioterapiaopintoihin Olen nuoresta asti ollut aktiivinen ja harrastanut monia eri urheilulajeja kuten yleisurheilua, jalkapalloa, telinevoimistelua ja nyt viimeisimpänä kilpacheerleadingia sekä kuntosalilla käyntiä. Urheilun kautta olen tavannut fysioterapeutteja ja kohtaamiset ovat omalta osaltaan herättäneet kiinnostustani alaa kohtaan. Tieni fysioterapiaopintoihin ei kuitenkaan ollut suoraviivainen. Yläasteen jälkeen suoritin ammattikoulussa kaksoistutkinnon ja valmistuin laborantiksi. Olin samalla töissä telinevoimisteluvalmentajana

Matkani fysioterapiaopintoihin Read More »

Opinnot teknillisen fysiikan ja matematiikan parissa

Opinnot teknillisen fysiikan ja matematiikan parissa Tieni teknillisen fysiikan ja matematiikan opintoihin  Valmistuin Helsingin luonnontiedelukiosta vuonna 2017 ja aloitin kemian tekniikan opinto ohjelmassa vuonna 2019. Olin innoissani vuoden 2019 elokuussa, kun sain käyttöoikeudet  WebOodiin, ja pääsin jo ilmoittautumaan kursseille. Huomasin nopeasti, ettei ensimmäiseen  opintovuoteen oltu suunniteltu kahta matematiikan kurssia enempää. Nappasin siitä huolimatta  ylimääräisen matematiikan

Opinnot teknillisen fysiikan ja matematiikan parissa Read More »

Unohdetut

Unohdetut Minäpä en pienestä masennu. Minä olen positiivinen ja pirteä ilopilleri, joka saa energiaa muista ihmisitä ja nauttii aivan suunnattomasti kaikista sosiaalisista tapahtumista. Minulla on paljon ystäviä ja olen koko ajan jossain menossa.  Vuotta myöhemmin tämä iloinen energiapakkaus viettää 10 tuntia päivästä makaamalla sängyssä läppäri sylissä, roikkuen Zoomissa tai Teamsissa, yrittäen esittää kiinnostunutta. Yövaatteet jaksetaan

Unohdetut Read More »

Etäajan yhteisöllisyys

Etäajan yhteisöllisyys Yle Kioski uutisoi hiljattain koronan aiheuttamien rajoitusten lisänneenkorkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyttä, uupumusta ja ahdistusta. Nämä ovat vakaviaongelmia, joista myös allekirjoittanut kärsii lähes päivittäin. Etäopiskelu aiheuttaa etenkinyksinäisyyttä.  Aloitin itse syksyllä viestinnän opinnot Tampereen yliopistossa niin sanottuna koronafuksina.Muutaman ensimmäisen viikon ajan pääsimme tutustumaan toisiimme tuutoreidenjärjestämissä tapahtumissa. Syksyn mittaan tapahtumat kuitenkin peruuntuivat yksi toisensajälkeen. En ole vielä kertaakaan

Etäajan yhteisöllisyys Read More »