VÄLIVUOSI TÄÄLLÄ, KUULEEKO KUKAAN?

Kun tein korkeakoulujen yhteishakua maaliskuussa 2023, tuntui hurjalta ajatella tulevaa syksyä, koska en tiennyt lainkaan, mitä tulisin tekemään silloin. Lähetin hakemukseni ja samalla ymmärsin, etten ainakaan haluaisi opiskelemaan vielä seuraavana lukuvuonna. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin siis tilanteessa, jossa kukaan ei ollut määritellyt selkeää reittiä, jota minun tulisi edetä – toisin kuin aina ennen. Päätin antaa välivuodelle mahdollisuuden ja nyt olen tyytyväinen, että annoin!

Ajatus välivuodesta kuulosti aluksi jopa järkyttävältä, ”en mä nyt mitään sellaista pidä” ja ”enhän mä edes tiedä, mitä sillä tekisin”. Oli kummallista, että ennen viime kevään lakkiaispäivää, olin aina tiennyt kevätjuhlapäivänä, mitä seuraavana syksynä tapahtuu. Viime keväänä minulla ei kuitenkaan ollut ajatustakaan siitä, mitä tulen tekemään seuraavan lukuvuoden. Ensin tietämättömyys puristi, mutta yllättävän pian se alkoikin tuntumaan kiinnostavalta ajatukselta, koska nythän voisin tehdä ihan mitä vain! Päänsisäinen dialogini oli siis hieman ristiriitaista: on kiehtovaa, että melkein kaikki on mahdollista, mutta toisaalta välillä tuntuisi vain paljon helpommalta, että joku kertoisi, mihin menen ja mitä teen seuraavan lukuvuoden. Valitettavasti ajatuksia, jotka tukevat negatiivisia käsityksiä välivuodesta, on paljon niin sosiaalisessa mediassa kuin muutenkin. Niinpä huomasinkin ajautuvani hyvin nopeasti puolustuskannalle aina, kun päädyin mukaan keskusteluun, jossa välivuosi nousi esille. Ehkä voitaisiinkin todeta, että vaikka välivuosi on nykyään paljon hyväksyttävämpi kuin jokin aika sitten, se ei ole vielä vakiinnuttanut asemaansa kaikilta osin.

Aika nopeasti ymmärsin olevani hyvin kuplautunut välivuoteen liittyvien ajatusteni suhteen. Kävi nimittäin ilmi, etten tosiaan olekaan ainoa, joka on päätynyt enemmän tai vähemmän toivotusti viettämään välivuotta. Lukion kaveriporukassani ei vain sattumalta ollut ketään, joka olisi pitänyt välivuotta, ja tämän pohjalta tein oletuksen, ettei ”kukaan” pidä välivuotta. Siinä missä opiskelu voi olla yhdistävä tekijä, myös välivuosi voi yhdistää. Niin kävi myös minulle ja olenkin välivuoteni aikana saanut useamman uuden ystävän – eli kiitos välivuosi! Nuo ystävyyssuhteet ovat olleet tänä vuonna erityisen tärkeitä, jotta olen päässyt jakamaan omia ajatuksiani välivuodesta. Jos sanotaan, että opiskelijaelämää on vaikea ymmärtää ennen kuin sen kokee itse, rohkenen väittää, että yhtä vaikeaa on ymmärtää, miltä välivuosi tuntuu, jos sellaista ei ole itse viettänyt.

Siitä huolimatta, että pyrin yleensä kertomaan välivuodestani positiivisen näkökulman kautta, saan usein kuulla pahoittelua, etten päässyt opiskelemaan. Miksi pitäisi pahoitella, jos en oikeastaan vielä edes halunnut opiskelemaan? Luulenpa, etten ilman välivuotta olisi tullut itsekään oivaltaneeksi, että välivuoden pitäminen ei tosiaankaan aina ole vain joutumista. Välivuosi voi olla myös toivottu ja vieläpä monesta eri syystä! Toki ei pidä kiistää, etteikö välivuosi voisi joidenkin kohdalla olla se viimeinen vaihtoehto, mutta näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla. Vaikka opiskelupaikka olisi jäänyt saamatta kovasta pinnistelystä huolimatta, välivuoden ei silti pitäisi tuntua pakolliselta ”rangaistukselta”, joka on pakko suorittaa täydellä teholla voidakseen seuraavana vuonna opiskella unelma-alaansa. Olkoonkin vain, että on ehkä klisee sanoa ”asioilla on tapana järjestyä”, arvelen sen olevan aivan paikkansa pitävä ilmaus. Aluksi ikävän tuntuisistakin asioista paljastuu usein myös mukavia puolia, kunhan niille antaa mahdollisuuden. Eikö myös välivuodelle voisi antaa mahdollisuuden olla kiva kaveri ja katsoa, mitä sillä olisi annettavanaan?